3h+k+s+las.parveke 6krs.(oma tontti) Rautionkatu 18 A 29, 90400 Oulu, 247 200 €

Omalle tontille 2023 valmistunut ylimmän 6 kerroksen tilaihme koti nyt myytävänä.
Maksamme kahden vuoden ajan kaikki vastikkeet (sis. hoitovastikkeet, rahoitusvastikkeet sis. korot
Vaikka kolmioksi neliömetrejä ei ole valtavasti, niin pohjaratkaisuun on taitavalla suunnittelulla saatu mukaan kaksi kunnon makuuhuonetta, oma sauna. Saareke erottaa avaran olohuoneen keittiöstä. Lukuisat korkeat ikkunat tuovat paljon luonnonvaloa. Lasitettu parveke suuntautuu länteen eli auringonlaskujen suuntaan.

As Oy Oulun Sepänpiha rakennetttu yhtiön omistamalle tontille Limingantullin Mestarikortteliin vain parin kilometrin etäisyydelle Oulun kauppatorista.

Omalle autolle voi hankkia paikan maanalaisesta autohallista, josta pääsee hissillä kotikerrokseen.

Aivan läheltä Sepänpihaa löytyy erikoistavarakauppoja, ruokapaikkoja ja kahviloita. Lapsiperheille tärkeät päiväkoti ja koulu palvelevat noin kilometrin etäisyydellä. Liikuntaa harrastavalle Limingantulli on suorastaan unelmasijainti. Pyydä yksityisesittely pekka.arbelius@arbeliuslkv.fi tai soita 0405550500 ja lähdetään katsomaan uutta kotia.

Esittelyt

Perustiedot

Kohdenumero 9946357
Sijainti Rautionkatu 18
Kohdetyyppi kerrostalo
Huoneistoselitelmä 3h+k+s+las.parveke 6krs.(oma tontti)
Asuinpinta-ala 55.5 m2
Kerros / kerroksia 6 / 6
Myyntihinta 74 720 €
Velaton hinta 247 200 €

Tontti ja kaavoitus

Tontin omistus oma
Lisätietoa kaavoituksesta Asemakaava

Rakennukset

Asuinpinta-ala 55.5 m2
Muut tilat 0 m2
Kokonaispinta-ala 55.5 m2
Lämmitysjärjestelmä kaukolämpö
Rakennusmateriaali betoni

Kunto ja varustus

Keittiön lattiamateriaali parketti
Keittiön seinämateriaali maalattu
Keittiön työtasot laminaatti
Liesi liesitaso
Jääkaappi ja pakastin jääkaappi/pakastin
Keittiön muu varustus astianpesukone, kiinteät valaisimet, liesituuletin / hormi
Kylpyhuoneen lattiamateriaali laatta
Kylpyhuoneen seinämateriaali kaakeli
Saunan lattiamateriaali laatta
Saunan seinämateriaali puu
Oleskelutilojen lattiamateriaali parketti
Oleskelutilojen seinämateriaali maalattu
Muut säilytystilat kellarikomero
Yleiskunto uusi

Kustannukset ja rasitukset

Velaton hinta 247 200 €
Velaton hinta / m2 4 454.05 € /m2
Myynti hinta 74 720 €
Myynti hinta / m2 1 346.31 € /m2
Hoitovastike 155 € /kk
Rahoitusvastike 1 352 € /kk
Yhtiövastike yhteensä 1 508 € /kk
Muut maksut Yhtiölainan laina-aika on 25 vuotta, joista rakentamisaika ja 3 ensimmäistä vuotta valmistumisesta lyhennysvapaata.jolloin korko pääoma vastikkeelle on 651,84 euroa Lainan ensimmäinen erä nostetaan rakentamisen alkuvaiheessa. Lainan arvioitu ensimmäinen lyhennys on helmikuussa 2026 Pääomavastikkeessa koron lisäksi lainanlyhennysvastiketta aloitetaan keräämään elo-;syyskuussa 2025, valmistumisesta heinäkuun loppuun 2025 asti kerätään pääomavastikkeella ainoastaan koron osuutta.